PSYCHEDELIC SURF ROCK by Vinny Olavi from GROUPIE HIGH SCHOOL; loves partying, travelling, sports cars, skate-/snowboarding & surfing!

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Radiovieraana tänään!



Moido mussukat! Alkaa olla pitkä aika, kun edellisen kerran kirjoitellu tänne suomeksi. Tällä hetkellä vietellään ruhtinaallista kahden viikon mittaista keikkataukoa, kun toissapäivänä vedettiin Helsingin Semifinalissa, Tavastian pienemmällä puolella show Scars Remindin kera. Matkattiin pääkaupunkiin Jyväskylän luxus-boutique-hotlan Yöpuun kautta. Haiti-sviitti oli erittäin tyylikäs, ja tervetuliaisviinit sekä aamupalat olivat viimeisen päälle legendaarisessa Pöllöwaarissa alakerrassa. Paineltiin Revolutioniin vielä safkaamaan miniburgerit, ja ehdittiin poistuakin paikalta vielä ennen kuin Mariska aloitteli illan settiiään kyseisessä ravintolassa. Kolmikulmasta haettiin vielä iltakarkit ja aamulla ajettiin Mustang Helsinkiin.

Jätkäsaaresta tallustelin Jay Mickeyn rumpukassit selässä Tavastialle. Saatiin Mustangi parkkiin kätevästi aivan Marjutin kämpän eteen, jossa pojatkin yöpyivät lattialla ilman patjoja. Soundchekki sujui joutuisasti, eikä cateringissa ollut valittamista. Pyörähtipä Kai Kunnaskin mestoilla. Juuri ennen settimme alkua Helsinki näytti jälleen parhaita puoliaan, kun huhtikuun sääksi valikoitui tällä kertaa poikittainen räntäsade. Onneksi mestoille paukkasi kuitenkin porukkaa, ja bassossa tällä kertaa tuuraava The Lung veisteli loistavan setin tyttöystävänsä taltioidessa kameralle koko keikan. Ehdin kiskaista Jason Daviesin kanssa bissen jos toisenkin, ennen kuin Semifinal lyötiin kiinni ja me jatkettiin iltaa Bäkkärillä vielä jokusen hetken seuranamme Scars Remindin kavereita ja tyttöjä.

Hetken etsittyämme parkkimestaa, kurvattiin Tyynenmerenkadun Subwayn eteen kaara parkkiin ja levyiksi! Äijät olivat vahingossa ajelleet Kuopion kautta Ouluun, mutta mikäpä siinä, viime aikoina on tullut raidattua kyseistä väliä muutenkin. Edellisenä viikonloppuna otetiiin Miian kanssa Onnibus Stadiin, mutta jäbät suuntasivat Etelään Nitron Volvolla. Treffattiin jäbä Nosturin alakerrassa, kun Lazerdrift oli jo lopettelemassa settiään. Loistava bändi Tampereelta! Carpenter Brut oli illan ylivoimainen ykkönen isolla puolella, joka oli aivan täyteenpakattu. Perturbatorkaan ei huono ollut, mutta jotenkin esiintyminen kalpeni kaikkine valoineen ja efekteineen Brutille, joka huomattavasti pienemmällä tekniikalla räjäytti silti kolmella soittajallaan katon ilmaan.

Aamulla pienen darra kolkutellessa käppäiltiin Bulevardia pitkin Eteläsatamaan, jossa miitattiin Andy Lixx ja lopulta koko crew Makasiinterminaalissa. Linda Linesin penkeissä nukuttiin melkeinpä koko matka, sen jälkeen tallusteltiin Sakala Hosteliin, ja pienen pääsiäisshoppailurundin jälkeen läheisessä kauppakeskuksessa pyöräytettiin hanin kans Easter-mätöt readyksi. Syötiin, meikattiin ja suunnattiin muun jengin hotellille kattohuoneistoon aivan vanhan kaupungin sykkeessä. Koodailin pari cäbiä, ja kohta hengattiinkin uusissa MC Iron Horsemanin tallitiloissa jubaamassa Rosy Dreamin ukkelien, Arvin sekä baikkereiden kanssa.

RD rokkas jälleen täysiä, ja me noustiin stagelle vasta yhden jälkeen. Missasin jumalauta ekan biisin, sillä satuin olemaan kusella siinä vaiheessa, kun äijät täräyttivät jo ekan biisin. Luulivat näet, että meitsi daivaa coolisti taas hiukan myöhässä lavalle. No onneksi Smippe hoiti laulun. Lixx yritti buustata yleisöä, ja soiton tauottua jäätiin vielä ryystämään ilmaiset bisset pois ennen taksimatkaa keskustaan. Loistava reissu! Iltapäivällä tilasin late checkoutin, joten dallailtiin Miian kanssa suoraan alukseen hotellilta.

Helsingissä ollaan pyöritty viimeiset pari kuukautta suhteellisen ahkerasti muutenkin. Onnibus kulkee, ja halvalla! Jälleen Helsingin ”keväisessä” säässä eräänä perjantaina päädyttiin Kiasman ilmaisille iltamille. Erittäin hieno näyttely... Onneksi oli juotavaa, sillä kävelymatka sieltä Kaivohuoneelle sujui jäätävässä viimassa. OTT ja muut goa trance -artistit löivät uskomattoman mahtavaa tavaraa tiskiin, ja bailattiinkin dancefloorilla melkein koko ilta. Kaivosta siirryttiin vielä Riffiin yksille after-kaljoillekin ennen perinteistä Punavuoren Subia.

Talviurheilubuumi iskee meitsille aina kevätauringon sarastaessa, ja niin nytkin. Läväytin juuri hankkimani GoPron päähän, bleidit tassuun, suuntana Kraaseli. Innostuin hommasta enemmänkin, joten täytyi vierailla Iinatin reitillä sekä tykittää Puijolla appiukon seurassakin 15 kilometrin kierros. Syötteellä keskityttiin murun kanssa enemmän snoukkaamiseen. Koko viikko vedettiin yhdessä keskellä kallionkielekkeitä, meikällä alla välillä yli 20 vuotta vanha Avalanche, joka osoittautui itseasiassa varsin erinomaiseksi lankuksi. Pärjänkievari tuli jälleen tutuksi, ja liiton kautta järjestynyt mökki tarjosi juuri sopivat puitteet lumikenkäilyyn ja rentoutumiseen.

Syötteleltä otettiin suunnaksi jälleen Tsadi, ja Skattan Eurohostelli. Ravintola Factory Kampissa on eräs suosikkilounasmestoistamme, erinomainen valikoima kotiruokaa! Ehdimme jopa käväistä Trillby & Chadwick -salabaarissakin Senaatintorin kupeessa ennen Trentemölleriä Tavastialla. Sepäs oli varsin loistava elektrokeikka! Loppuilta vierähti On The Rocksissa isolla possella, Scars Remind oli mestoilla, samoin PistoJake ja Stalakin – kysäisin äijää tuottamaan meidän seuraavaa julkaisua, ja jäbä pyysi meitä lähettämään demoja seuraavalta julkaisulta. Napattiin Fafasista pitaleivät völjyyn ja sukellettiin unten maille pienen harhailun jälkeen pimeällä Katajanokalla.

Smippe ja Katri viettelivät tupareitaan Tuirassa eräänä perjantaina, jolloin itse starttailin meininkejä legendaarisessa Pumpussa hokitreenien jälkeen Jäälissä. Andy ConTio ja Hilden lähtivät himoihinsa, mutta Mikael Huikari ilmestyi penthouseemme tunteroisen jälkeen lipittämään bisseä. Koukattiin Larry kyytiin Kaketsulta ja rokattiin Tuiraan, jossa tupa alkoi jo olla täynnä. Mike Rockberry kolmosia odottavine mimmeineenkin pistäytyi mestoilla, ja me jatkettiin iltaa vielä Rillossa. Muut rantautuivat Putkaan, mutta itseäni kiinnosti enemmän viinien ja kaljakannujen tyhjentäminen, joten juotiin ne – Mikael stayed overnight meidän kulmasohvalla, haha...

Lauantai relattiin, mutta sunnuntaina mankeloitiin aamun Onnibussilla jälleen Stadiin, syötiin Minksun sukulaisten kanssa legendaariset Salven silakat. Sitten kaljat naamariin, Circus valitettaasti ammotti tyhjyyttään, kun Com Truise nousi lauteille. Ihan hyvän setin äijä veti, mutta olihan se riisuttu, eikä mitenkään mindblowing! Treffattiin Marjut narinkkatorilla, ja maksoin tytöt sisälle Loosen yläkertaan. Piipahdettiin vielä Riffissä ja Bäkkärillä, eikä saatu edes Überiä vittu siihen aikaan sunnuntaiyöstä. No problem, onneksi kävelymatka ei ole pitkä.

Meitsi sairasti jälleen aivan sairaan sitkeän flunssan, alkavine keuhkoputkentulehduksineen – joka tapauksessa olin hommannut meille piletit Doug Seegersin ja Larry Peninsulan tähdittämään countryiltaan Teatteri Riossa – kaiken hääkutsujen suunnitelun ja muun hulinan ohessa. Sen verran sain viskillä itseäni kammettua ylös bunkasta, että pikkasin Miian Isokadun toimistolta, josta matkaa on vain korttelin verran. Tilattiin pöytä täyteen kaljaa ja nachoja; voi jeesus, miten kovaa paskaa pojat soittivat! Älyttömän hyvä keikka sekä Peninsulalta että Seegersiltä.

Meidän vuosipäivän kunniaksi käväisin Juuson Autosta tsekkaamassa uudempaa Mustangia, sen jälkeen miitattiin keskustassa, imettiin burgerit ja vitun isot stobet Amarillossa. Ai että tuli vatsa täyteen, kun lyötiin jälkkäriksikin vielä suklaajädelautanen parilla extrakuulalla. Valveella pyöri samaan aikaan Life On The Move -näyttely Euroopan ihmisvirroista – erittäin onnistunut sellainen, ja tykkäsin kovasti myös Juuso Haaralan Hengähdyksiä-sarjasta, jossa ikuistettuna erilaisia urbaaneja hetkiä. Pyörähdettiin Valkeassa ja treffattiin Jay sekä Jonna Plazan aulassa. Halusin tsiigata Moonlightin, joka kahmi Oscareita ja kertoo mustasta gay-pojasta slummin paineessa. Olipa muuten vitun hyvä leffa tämäkin kaikin puolin!

Tehtiin sovinto Wegsterin kanssa, ja käväistiin hokkaroimassa Lintulassa eräänä iltapäivänä aurinkoisessa kevätsäässä. Meikällä olikin kiire jo soundchekkiin, sillä vetäistiin Wingerissä akkarisetti myöhemmin illalla. Sehän oli taas varsin tottunutta yleisönbuustausta sekä bissenjuontia, mutta dokailu keikan jälkeen piti lopettaa tällä kertaa ajoissa, sillä seuraavana päivänä blastattiin Kokardiklubilla Castedin sekä Seraphin kanssa. Duunattiin chekki nopeassa aikataulussa juuri ennen keikkaa, soitettiin hyvä setti ja feidattiin teatterin puolelle juomat handuissa tsekkaileen settejä. Itse maesrto Pohjolakin pistäytyi paikalla, ja me jatkettiin iltaa vielä hetkinen Devil’s Hammerin prätkäkerholla, ennen kuin Ninwe kutsui pizzojen merkeissä. Temple Ballsin jäbätkin notkui siellä, sillä olivat juuri tykittäneet levynjulkkarikeikan 45:ssa aikaisemmin.

Hevimesta oli vuorossa seuraavana. Tavarat kyydissä laskeuduttiin Hevimestan alakertaan, jossa The Psycho Seasonin kaverit jo notkuivatkin odottelemassa. Soundchekin jälkeen jäin istusekelemaan bäkkärille, ja kuunneltiin biisejä sekä hengattiin rennosti niiden laulajan, Juke Ruottisen kanssa. Tepsi löi nupit kaakkoon klo 23:00 ja me tuntia myöhemmin. Molemmat ottivat yleisönsä, ja ilta oli varsin onnistunut! Oli niin paljon frendiä kotikaupungin keikalla paikalla, että bäkkäri täyttyi ääriään myöten siten, että juomatkin loppuivat jääkaapista alta aikayksikön. Siirryin siis dokailemaan baaristikin tuntumaan, missä olikin huomattavasti väljempää. Lopuksi roudattiin kamat vielä pihalle, ja suunnattiin Minkin kanssa Etulyöttyä kohti. Liquid Lunchin livestudiovideo kuvattiin eräänä sunnuntaina, jolloin vasta ajettiin Savosta päin Ouluun. Päätettiin pitää pieni ilmanpuhdistuspalaveri treeniksellämme, ja aika vakavaksi se keskustelu äityi in some point. No joka tapauksessa puhdistuihan se ilma, mikä johti erittäin hyvään livesettiin Soundmixilla by Pohjola & Katri Tolonen. Hauska ilta, röökiä paloi ja bisseä kului. Valmista jälkeä luvassa hetken päästä!

Juuri äsken tsekaattin Kuopion Taidemuseon Dream-näyttely, mutta itselleni kolahti eniten Harri Larjaston kuvasarja Uni vuodelta 1988. Aivan käsittämättömän hienoa valokuvataidetta. Kalpa pelaa lätkäfinaaleissa, joten tyypit pystyttivät isoa screeniä Savon sydämeen, kauppatorille. Aurinko paistoi ja bissekin olisi maistunut, mutta ite noudatan tiukkaa kuuria, sillä hommasin vasta salikortin yliopiston henksun salille. On muuten loistava mesta! Paras chillailu-salialbumi – ja eräs parhaista viimeaikojen elektrolevyistä on muuten Tornado Wallacen Lonely Planet, joka heijastelee hiukan vanhoja nepalilaisia hindutunnelmia. Suosituksista puheenollen, morjens – ensi kertaan ja tässä vielä jotain suokkareita viihteen saralta... Ai niin ja niiden alapuolella vielä fotoja, muun muassa meidän tuoreimmalta kuvaussessiolta by Katri Tolonen Pikisaaressa:

Mars National Geographyltä (Luulin, että tässä ois ollu meille uusi suosikkisarja Marsin valtauksesta – mutta vitut! Yritin väkisellä katsoa toisen jakson loppuun, mutta oli ihan järkyttävän tylsää, dokumentiksi-MUKA-naamioitua paskaa, jossa ei kahden tunnin aikana tapahtunut yhtään mitään. Aivan järkyttävä pettymys!)

Imperial Highway (Loistavasti väännetty gangsta-draama Imperial Highwayn vierellä asuvasta linnakundista, joka ottaa lapsensa huollettavakseen ja muuttaa setänsä omistamasta huumeluolasta autoonsa asumaan, yrittäen välttää erilaisia konflikteja entisten tuttujensa kanssa. Hidastempoinen, mutta sopivan lyhyt, jotta mielenkiinto säilyy varmasti loppuun saakka. South Centralin ilmapiiristä toteutetut leffat toimivat meikäläiselle aina!)

Ugly (Yksi kaikkien aikojen imdb-menestyksistä tulee Intiasta. Pureutuu hyvin intialaiseen yhteiskuntaan, sen ongelmiin ja hyviin puoliin. Kertoo tarinan kidnappauksesta – isä lähtee koe-esiintymiseen pieneen studioon ja sillä aikaa pieni tyttö siepataan autosta. Kyseenalaistaa isän motiivit, tytön motiivit sekä ex-vaimon motiivit, joka vieläpä sattuu seurustelemaan keissiä hoitavan poliisipäällikön kanssa. Veikkaus kidnappaajasta vaihtuu melkeinpä kymmenen minuutin välein, kun hektinen intialainen kerronta kuljettaa tarinaa eteenpäin.

Win It All (Erittäin hauska ja omaperäinen komedia ukkelista, joka kärsii peliriippuvuudesta, mutta onnistuu uuden seurustelusuhteen myötä taistelemaan – ainakin hetkeksi – kuiville paheestaan. Hyvät näyttelijävalinnat ja erinomainen dialogi sinkoavat tämän erääksi parhaista tämän vuoden komediadraamoista – jos ei jopa parhaaksi. Erittäin hyvä indieleffa!)

Sand Castle (Hyvien sotadraamojen kultainen vuosi 2016 saa jatkoa tänäkin vuonna, kun Irakissa operoiva ryhmä joutuu vaikeaan vedenhakutehtävään pieneen kaupunkiin. Sodan uhka häilyy koko ajan yllä, ja yhtäkkiä alkaakin tapahtua. Erittäin epäjenkkimäiseen tapaan, tässä kuvataan loistavasti myös irakilaisten näkökulmaa, eikä tässä ole tietoakaan loputtomasti tähtilipun heiluttelusta. Ei niinkään action- vaan enemmänkin draamaleffa – ja saatanan hyvä sellainen!)

A walk in the woods (Hauska ja huoleton komediadraama darrapäiviin, ainakin patikoinnin ystäville. Robert Redford haluaa vanhoilla päivillään näyttää, että pystyy kulkemaan Amerikan pisimmän vaellusreitin päästä päähän ja saakin seurakseen monien vuosien takaisen dokausystävänsä, ikuisen sinkun ja irstailijan, jonka kanssa matka ei tietystikään taitu ilman kommelluksia. Leffa ei esittele mitään ihmeellisyyksiä, mutta jos kaipaat helposti seurattavaa, aivotonta viihdettä kauniissa maisemissa – tässä hyvä option!)

Concussion (Will Smith näyttelee jälleen erään vakuuttavan draaman afrikkalaisena lääkärinä, joka alkaa kyseenalaistaa jenkkien kansallislajin, jalkapallon aivotärähdyksiä ja päävammoja. NFL yrittää tietysti peitellä vammoja sekä niiden vaikutuksia selittämömiin kuolemiin. Ajankohtainen asia esimerkiksi jääkiekossakin tänä päivänä, ihan viihdyttävää seurattavaa sunnuntai-iltapäiviin.)

Nobel (Norjalainen tv-draama Afganistanista palaavasta sotilaasta ja poliittisesta pelistä, johon sotilas joutuu. TODELLA loistava sarja, joka pitää koukussaan aivan viimeiseen jaksoon saakka. Jokainen juonilinja on niin mielenkiintoinen ja monisäikeinen, että vertaan tätä Spy Gamen sekä Aliaksen onnistuneeksi ristisiitokseksi. Yksi parhaista sarjoista EVER MADE in Scandinavia!)

Fruitvale Station (Puoliksi dokumentinomainen kertomus San Franciscon muutaman vuoden takaisesta uudenvuon yöstä, kun poliisi hakkasi kuoliaaksi teini-isän ja entisen linnakundin ilman minkäänlaista vastarintaa. Erittäin hyvin toteutettu pätkä, joka buildaa ilmapiiriä kaikkien jo tuntemaan loppuratkaisuun. Ei myöskään ihannoi liikaa kumpaakaan osapuolta. Netflixin helmiä.)

Fauda (Israelin ja Palestiinan supermenestys-telkkarisarja niittää molempien puolien probleemia rankalla kädellä tässä kerronnallisessa toimintasarjassa, jossa entinen Israelin armeijan sotilas palaa taistelemaan Palestiinan erästä merkittävintä sukua vastaan – joilla on hyvät aikeet, mutta jotka sattuvat kuulumaan paikalliseen äärijärjestöön. Kaunistelematonta kuvausta, jollaisia nykymaailmassa alkaa jo olla yllättävänkin hyvin. Ei ota kantaa sodan oikeutukseen, mutta räväyttää actionin käyntiin ekoista minuuteista lähtien. Erittäin hyvää tv-viihdettä!)

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing # Knockout Cocktail # Sisters Of Rain # Nti Kaleva & The Mistake

# Groupie High School # Smippe Youngblood # Matt Nitro # Tom Sebastian Dexxter

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing # Knockout Cocktail # Sisters Of Rain # Nti Kaleva & The Mistake # Tom Sebastian Dexxter

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing # Knockout Cocktail # Sisters Of Rain # Nti Kaleva & The Mistake # Matt Nitro # Kokardiklubi # Kulttuurikasarmi

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing # Knockout Cocktail # Sisters Of Rain # Nti Kaleva & The Mistake # Pärjänkievari

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing # Knockout Cocktail # Sisters Of Rain # Nti Kaleva & The Mistake

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing # Knockout Cocktail # Sisters Of Rain # Nti Kaleva & The Mistake

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing # Knockout Cocktail # Sisters Of Rain # Nti Kaleva & The Mistake # Kokardiklubi # Kulttuurikasarmi

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing # Knockout Cocktail # Sisters Of Rain # Nti Kaleva & The Mistake

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing # Knockout Cocktail # Sisters Of Rain # Nti Kaleva & The Mistake

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing # Knockout Cocktail # Sisters Of Rain # Nti Kaleva & The Mistake
DEATTAN PHOTOGRAPHY

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing # Knockout Cocktail # Sisters Of Rain # Nti Kaleva & The Mistake
DEATTAN PHOTOGRAPHY

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing # Knockout Cocktail # Sisters Of Rain # Nti Kaleva & The Mistake

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing # Knockout Cocktail # Sisters Of Rain # Nti Kaleva & The Mistake DEATTAN PHOTOGRAPHY

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing # Knockout Cocktail # Sisters Of Rain # Nti Kaleva & The Mistake # Matt Nitro # Jay Mickey # Tom Sebastian Dexter # Smippe Youngblood Photo by Katri Tolonen

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing # Knockout Cocktail # Sisters Of Rain # Nti Kaleva & The Mistake Photo by Katri Tolonen

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing # Knockout Cocktail # Sisters Of Rain # Nti Kaleva & The Mistake # Matt Nitro # Jay Mickey # Tom Sebastian Dexter # Smippe Youngblood Photo by Katri Tolonen

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing # Knockout Cocktail # Sisters Of Rain # Nti Kaleva & The Mistake # Kiasma

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing # Knockout Cocktail # Sisters Of Rain # Nti Kaleva & The Mistake

# Groupie High School # Jay Mickey

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing # Knockout Cocktail # Sisters Of Rain # Nti Kaleva & The Mistake

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing # Knockout Cocktail # Sisters Of Rain # Nti Kaleva & The Mistake # Nosturi

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing # Knockout Cocktail # Sisters Of Rain # Nti Kaleva & The Mistake # Hotelli Yöpuu

# Groupie High School # Tom Sebastian Dexxter # Smippe Youngblood # Matt Nitro # Soundmix Studio

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing # Knockout Cocktail # Sisters Of Rain # Nti Kaleva & The Mistake

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing # Knockout Cocktail # Sisters Of Rain # Nti Kaleva & The Mistake # Andy Lixx

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing # Knockout Cocktail # Sisters Of Rain # Nti Kaleva & The Mistake # Ravintola Pöllövaari

perjantai 12. elokuuta 2016

Ryminällä päin kesän keikkoja!

Kuten ehkä olette todistaneet, paljon on tapahtunut bändissä sitten viime näkemän. Viime perjantaina Tiger L.A. soitti viimeisen keikkansa Groupie High Schoolin riveissä, mikä sinällään oli varsin surullista, muttei jäbän ilmoitus tullut loppujen lopuksi kuitenkaan kauheana yllätyksenä. Olin hakemassa Junnua & Joonasta lentoasemalta, kun puhelin alkoi laulaa juuri Qstockin alla mahdollisesta kitaristinvaihdoksesta. Eikä siinä sen kummempia, painelin purjelautatunneille Nallikariin ja istuttiin vielä rantaravintolassakin iltaan asti puhumassa tästä tilanteesta ja laiffista yleensäkin (tyypit tosin myöhästyivät rannalta, sillä Marjut oli kävelymatkan aikana kerännyt pokemoneja ympäri kaupunkia).



Seuraavan päivän skeittailin ympäri Oulua ja päädyin lopulta Tuban terdelle Minkin kanssa. Rauhalan lavalla soittelivat tällä kertaa Deep River Acolytes, Lord Fist sekä Bonehunter ja porisutinpa Johnny Boytakin kitaristipestin merkeissä, kuten myös myöhemmin Jucea Kiikelinsaaressa. Muikkustopin jälkeen hengattiin hetkinen Otto Karhin puistossa, mitä seurasi kaljanhuuruinen hengailu Rusty Millers’in terdellä ja tietenkin pilkkuun asti vielä Huikassa.



Seuraavana aamuna pakattiin laukut ja kruisailtiin Mustangilla Yli-Iin Kierikkikeskukseen, jossa teemana tällä kertaa Kivikausi. Tulipa osallistuttua kaivauksiinkin, josta satuin löytämään tuhansia vuosia vanhan työkalun palasen sekä hylkeen luun. Muutenkin meininki oli diippiä vanhanaikaisine soittimineen jne. Loppuviikonloppu kuluikin levätessä Myllyojalla, sillä tosiaankin perjantaina 5.8. Tig soitti viimeistä keikkaansa kanssamme. Päivä sujui normaalisti soundcheckiin asti, minkä jälkeen ohjattiin mukavat turkulaiset majapaikkaansa – eli meidän treenikselle, hahhah!



Nelifemma tarjosi jäätävät purilaiset vähän yli tuntia ennen keikkaa, joten vatsa täynnä kirmattii lavalle right on time 22:15. Encore meinasi jäädä soittamatta pienen väärinkäsityksen vuoksi, mutta kyllähän sekin vedettiin ja vähän iski kyyneleen silmäkulmaan Yesterdays Newsin kohdalla, L.A:n soittaessa sooloaan. Bäkkäribileet vedettiin jälleen sellaisella meiningillä, että vähän hirvitti siivoojien puolesta, mutta loppujen lopuksi oltiin Minkin kanssa subit kädessä hengaamassa Etu-Lyötyn suihkulähteellä jo ennen puolta neljää.



Hyvät yöunet tulivatkin tarpeeseen, sillä jo seuraavana aamuna kippasin veriappelsiini-vodkat huiviin, vedin puvun niskaan, letitin hiukset ja kirmasin kohti Nitron luukkua Heinäpäässä. Äijät olivat istuskelleet Kinopuistossa puoli kuuteen saakka, mutta ehdittiin jo yhdeksi roudaamaan kamaa 45:sta, Nitro taas kauluspaidan ostoon ja meikä Jay Mickeyn kanssa Anttilaan kaljaostoksille. Pikaiset treenit Hiukkavaarassa ja on the road again – tällä kertaa suuntana Hietalinna ja HÄÄT.



Oltiin treenattu I Will Stay ja Heart Of Gold varsinaisiksi hääbiiseiksi sekä lisäksi joukko muita, mutta Nitro ymmärrettävästi treenauksen vähyyden vuoksi ei saanut mielenrauhaa, vaan rämppäili kitaraansa varmaan muutaman tunnin ennen kuin h-hetki koitti. Pienen tauon jälkeen pistettiin porukka bailaamaan kunnolla ja vedettiin pidempi setillinen biisejä, joista suurin osa improlla. Näin siinä käy, kun soittaa tarpeeksi yhdessä. Tarvitaan nyökkäys tai päänheilautus ja sitten mennään. Loppuyöstä otettiin Mickeyn kanssa taksi ja paineltiin vielä pariksi tunniksi Huikkaan bailaamaan ja heittämään läppää, jonne myös Miia ja Larry saapuivat.



Heti darrasta toivuttua heitettiin loppukesän merkiksi laudat katolle etsien surffispotteja Hanky Manin kanssa. Tauvoon päädyttiin loppujen lopuksi ja olihan se lystiä! Joku locali heittele muutaman vinkin, miten aallonmurtajan oikealla puolella breikkaisivat parhaiten, joten pakkohan se oli äijää kuunnella. Myöhemmin illalla meitsin prätkästä puhkesi rengas. Rahanmeno alkoi vähän hetkellisesti hirvittää, sillä vittu olin aikaisemmin ostanut Berettan panoksineen eräästä nettimestasta. Esittelin Nitrollekin pistoolia, kun istuskeltiin Rummersissa kaljalla ja jubattiin Maya Paakkarin sekä hänen miehensä ja baarimikon kanssa GHS:n mahdollisesta keikasta. Valitettavasti piraattibaarin keikkatarjonnalle oli juuri lyöty naula arkkuun vähäisen kiinnostuksen vuoksi.



Meikäläisellä on aina erikoisia tapoja valmistautua keikkaan, ja niistä yksi koettiin eräänä iltapäivänä, kun vein Miian Iinatin frisbeegolf-radalle. No mehän kierrettiin se päin persettä, mutta oli ihan nastaa joka tapauksessa. Eräällä kerralla otettiin Henkan kanssa laudat ja rullailtiin uimaan Värttöön (lue bisselle Koivurannan Kahvilaan), mutta seuraavana päivänä innostuttiin jo kuvailemaankin meininkiä Tuiran biitsihengailun jälkeen Ravintolan Virran edustalla Ainolassa. Siinä keksittiin pieni idea seuraavalle päivälle.



Kun palattiin Kalajoelta ja Sanifanin Bistron hamppareiden ääreltä Ouluun, napattiin Andyn kanssa surffilaudat kainaloon testataksemme veneilyä pelkällä longboardilla. Ei ihan onnistunut, mutta hauskaa oli. After surfit vedettiin jälleen Värtön Kahvilassa, Hankyn terassilla hodareita hotkien ja lopuksi Sport Itissä järjestetyissä Alataajuus-kemuissa. Eipä siinä aikaakaan, kun oltiin pystyssä during the nexxt day. Kesä jatkui helteisenä, ja käännettiin nokat kohti Musta Pekka Stadikkaa sekä ilmaista Lipon matsia. Voitto tuli, jota todistettiin aitiosta kaljamukien ääreltä. Sweet! Ehdin tsekkaamaan vielä Ville Leinonen & Mopoa Rauhalaan kruisaillessani prätkällä ympäri kaupunkia.



Muutenkin olen harrastanut suhteellisen paljon päämäärätöntä vaeltamista. Eräälle iltapäivälle sattui Kiikelin biitsiltä löytymään sekä Annu että Miia, jonka kanssa ajeltiin Nallikariin moikkaileen Jayta tyttöystävineen ja sieltä vielä Teksti-TV 666:sta Myllytulliin sekä Petrellin Saluunaan jazzeille, jossa meininki yltyi kattoon meidän poistuessa mutustelemaan pähkinöitä Etu-Lyötyn torin Pokestopin tuntumaan. Aamulla koppasin Jayn tarakalle, kun miitattiin Ac Oulun seurapomoa Raatin Stadikalla tulevan viikonlopun playbackia ja akkarisettiä varten. Siirryttiin pohtimaan tulevaa vetoa Little New Yorkin lihapatojen ääreen Kauppurienkadulle.



Meikä feidaili päivää ennen keikkaa Seinäjoelle, jonne muru oli buukannut hotellit Ompusta ja liput Asuntomessuille. Hommahan osoittautui hauskaksi, edellisenä iltana illastettiin Mangal-nimisessä nepalilaisessa aivan rautatieaseman viereisessä kauppakeskuksessa Puskantiellä ja myöhemmin tsekattiin 3D-Tarzan leffassa. Seinäjoen teinit olivat entisellään, mikäli oli kuunteleminen hotlan ikkunasta öistä menoa. Seuraavana aamulla Minkki esitteli meitsille Alvar Aallon suunnittelemia kirjastoa. Ai niin ja yllätys –junathan olivat taas melkein vittu kaks tuntia myöhässä.



Takastullessamme otettiin lyhyet Lyötynpuisto-frisbee-chillit Andy ConTion ja Mikael Huikarin kanssa. Jäbät menivät menojaan, joten itse siirryin oluelle jazztiistaita viettämään Makian terdelle. Sitten olikin aika siirtyä Stadikalle, jonka esiintymisen tosin yltynyt ukkonen pilasi. Vedettiin joka tapauksessa akkareita mestan VIP-tilassa ja dokailtiin samalla katsellen peliä parvekkeelta. Seppo & Tottihan ne voiton taas ratkaisivat, ja bileet jatkuivat Wingerissä (jossa vedettiin muutama akustinen) ja Nelifemman jameilla, jossa meitsikin innostui vetämään muutaman biisin.



Tuo Nelifemma on osoittautunut muutamalla kerralla varsin petolliseksi mestaksi. Katsellessani Iinatin studiosessioiden jälkeen rauhallisena futista, tajusinkin, että numeroonhan se täytyy lähteä. Kippasin kuohuviinit naamaan ennätysajassa ja iskin palamaan yhden big fatin, joten olin afrikka-tunnelmissa alta aikayksikön rumpujen paukkuessa baarin alakerrassa. Katyn kanssa miitattiin pihalla myös Miia, joka oli jo kotiinlähtökunnossa, joten itsekin painelin pehkuihin. Tai luulin painelevani. Ei tullut uni silmään, joten suksin vittu aamulenkille samoilla silmillä. Ei vieläkään unta. Uinahdin vasta bussissa matkalla Kelloniemeen.



Juhannukseksi pakattiin kimpsut ja kampsut Virvatulten Polkua varten. Jace avuliaasti nakkasi meidät mestan lähtöpisteelle Metsäkartanolle, ja voi vittu että oli hermot kireällä, kun ei löydetty polun alkupistettä kirveelläkään. No päästiin matkaan ja paarmathan ne vittu kiusasivat yömyöhään asti, ennen kuin lätkittiin teltta keskelle metsää. Yllättävän hyvin tuli nukuttua, joten virkeänä tsekattiin Pumpulikirkko ja paineltiin aina maaliin asti, josta Isä-Pena meidät nouti täysine jääkaappeineen. Puhdistava kokemus erittäin vaihtelevassa sekä osittain todella vaikeakulkuisessa maastossa. Takaisintultuamme illastettiin Olimpoksessa koko perheen kera juhlistaen murun valmistumista kandidaatiksi.



Seuraava ilta tykitettiin sitten jälleen akustisia biisejä frendini ravintolassa Parkbuffetissa. Ruoat ja juomat kohdilleen ja meno vain yltyy. Istuttiin vielä Amarillossa jonkin aikaa, ennen kuin Jay suksi kaaralleen vieden meidät mukanaan pienelle korttelikierrokselle ympäri ryyppäävän kaupungin. Jonzku ja Atte olivat myös saapuneet kaupunkiin. Treffattiin meidän treenien jälkeen Roosterissa burgereiden merkeissä ja imettiin vielä muutamat tuopit Rusty Millers’issä. Ai niin ja onhan tässä tullut uutta tatskaakin otettua. Dorian Grayn piirtäminen tosin siirrettiin muutamalla viikolla eteenpäin, kun Mica halusi lähtä käymään baarirundilla, jollaisessa meikäläinen on tietysti aina messissä. Kilisteltiin tuoppeja Wood Barissa ja Kulumassa, ennen kuin itsellä koitti lähtö Bättre Folkiin Hailuotoon.



Larry oli samaan aikaan palannut puolen vuoden mittaiselta Kaakkois-Aasian kiertueeltaan, joten meikä tarjoutui hoitamaan meiningit festareita varten. Oltiin varauduttu festivaalibussiin huonosti, mikä johti siihen, että Larry kierteli ympäri lossia yrittäen ostaa meille kaljaa. Perille päästy yksi big fat, parit bisset ja oltiin tunnelmissa. Jostain syystä lavalle ei saatu sähköjä ja koko paska viivästyi, mikä ei kuitenkaan haitannut, kun arska mollotti ja meitsin eräs suosikki-noir-dekkaristeista, Antti Tuomainen lueskeli uusinta romaaniaan. Kandee muuten tsekata ukkelin esikoisteos Tappaja, Toivoakseni – tällaisia suomidekkareiden tulisi aina olla!



Anyway soittelin kyydin takaisin päin ja ehdittiin vielä hyvin Larryn, Miian & Lauran kanssa Matt Nitron syndeille Wingeriin ja sieltä vielä Huikkaan. Seuraavana aamuna tsekattiin ympäripaska Independence Day 2 kolmedeenä, ja meikä pistäytyi Hanki Manin apuna Toppilansalmen rannalla poimimassa äijälle joitain vitun meriheiniä (tai vastaavia) niiden takapihalle. Just, kun päästiin autosta pihalle, alkoi sataa kuin saavista kaatamalla. Heti takaisin kämpille päästyäni heitin lenkkikamat päälle ja suunnattiin Pizzan kanssa jo pilvettömäksi muuttuneen taivaan alla kesäiselle juoksulenkille, joka päättyi Myllyojan rannalle simmailuun. Aamulla vein Miian Iihin Huilinki Soi -countryfestareille, ja jumalauta että oli hienot maisemat siellä vanhassakaupungissa! Takaisintullessa kesti perkeleellisen kauan, sillä Suviseurat olivat juuri päättyneet Torniossa, joten voitte vain kuvitella sitä farmariautojen ja karavaanarien määrää tientukkona. Täytyi sitten stressiin imaista jääkylmä hiiva Sport-Itissä tsiigaten samalla Ac Oulun matsia isolta screeniltä. Suomen kesä! Alla vielä favouritet viihderintamalta:



10 Cloverfield Lane (Flinstonesissa Herra Kivistä näytellyt heebo ”vangitsee” nuoren naisen bunkkeriin kertoen tälle, että avaruusoliot ovat hyökänneet maahan ja ukkelin rakentama kellari olisi ainut turvallinen paikka. Tämä osoittautuu – uskomatonta kyllä – todeksi, ja leffaa kannatteleekin ihan loppuun asti fiilis, että mikähän totuus OIKEASTI on. Nyt seuraa spoileri – avaruusolennot tosiaan ovat hyökänneet maahan, joten muuten hyvä leffa pilaantuu vittu TÄYSIN sen viimeisen kymmenen minuutin aikana.)



November Man (Pierce Brosnan ikään kuin jatkaa rooliaan Bondina tässä vakoilutoiminnassa, jossa vanhana agenttina ottaa hommat hoitaakseen nuorta, liian innokasta oppipoikaansa vastaan. Kaikki klassiset spy-kliseet räjähädyksineen ovat tässä mukana, muttei se silti pelasta leffaa millään tavalla. Todella ennalta-arvattava – ja edelleen – vuosikymmenen takainen Spy Game jatkaa ylivertaisena ykkösenä vakoiluleffojen saralla)



LeMans (Tästä elokuvasta on väännetty tuhatmiljoonaa musavideota – parhaimpana ehkä Miami Nightsin Clutch, ja onhan tämä edelleen vaikuttava 70-luvun alun ajoleffa. Jostain syystä kuitenkaan tekele ei ole koskaan  uponnut muuten kuin taustalla pyörivänä rata-ajona, jossa vuoropuhelut on karsittu minimiin ja panostettu sen sijaan tunnelmaan. Se ei kuitenkaan kannattele koko 90-minuuttisen ajan, joten edelleen pätkästä jää mielestäni jotain olennaista puuttumaan, vaikka tämä tsekkaamisen arvoinen omalla tavallaan onkin.)



13 Hours (Jatkaa uusien sotaelokuvien genreä ja onkin ensimmäisen varttitunnin perusteella hyvää viihdettä. Harmi vain, että leffa muuttuu sitä tylsemmäksi, mitä pidemmälle katsoo. Edelleen – lyökää saatana mieluummin vähemmän tehosteita ja panostakaa siihen sisältöön a la’ Platoon, American Sniper tai Full Metal Jacket. Terroristit hyökkäävät jenkkien Libyan tukikohtaan Syyskuun WTC-iskujen vuosipäivänä, joten tavallaan kolme neljäsosaa tästä pätkästä mennään ojasta allikkoon aseiden paukkuessa päämäärättömästi.)



Nebraska (No niiiin, nyt päästiin asiaan. Mustavalkoinen road-movie hieman pöljähköstä ukkelista, joka luulee voittaneensa miljoonia nettiarvonnasta. Hänen poikansa lähtee ajeluttamaan ukkoa halki Yhdysvaltojen sydänmaiden törmäten mitä erilaisimpiin henkilöhahmoihin. Loppujen lopuksi isä-poika-suhde tulee koluttua viimeistä epäkohtaa myöten ennen kuin päästään loppuun. Ja hyvä niin – ihan puskista löytyi tällainen huoleton elokuva, joka on yksinkertaisesti pakko katsella loppuun humoristisine dialogeineen ja upeine leikkauksineen.)



Le Doubles (Ja pysytään tiukkana, yksi EHDOTTOMASTI kovimmista film noireista of all fuckin’ time. Legendaariset peiliinkatsomiskohtaukset ja eleettömät keskustelut – unohtamatta alun röökinpoltto-kävely-kohtausta vankilan edustalla taustalla paukkuvan jazzin kera tekevät kyseisestä pätkästä aivan SAATANAN kovan. Täytyy mennä 60-luvun fiiliksiin, sillä ovathan ne kökösti näyteltyjä mielestäni edelleen, mutta se tunnelma! Jos diggailet old-time-dekkareita ja utuista, savuista ilmapiiriä, ota tämä katsonnan alle.)



John Wick (Keanu Reeves palaa ryminällä toimintasankariksi ja hakkaa kaikenmaailman rap-artistit esityksellään satanolla. John Wickin vaimo kuolee, sitten kuolee koira ja tämähän on viimeinen piste, kun entinen maailmankuulu palkkamurhaaja lähtee kostoretkelle tappaen VITTU KAIKKI. Lyökää joku tähän se counteri tyyliin Hot Shots 2 ja johan alkaa kuolleiden määrä nousta. Myös hyvin leikattu, tehostettu ja näytelty. Tyylikäs ja kaikenpuolin elegantti leffa MELKEIN ihan loppuun saakka. Ainoa miinus pienestä tylsistymisestä loppuratkaisua ennen, mutta vain ihan pienestä.)



FM84 – Atlas & Public Service Broadcasting – Race For Space Remixes (Mitä sitä turhaan enempää kaartelemaan, tässä on ehdottomasti vuoden 2016 kovimmat elektrolevyt hands down! FM84 paahtaa juuri coolilla kasariviballa, ja mikä harvinaista, ei tältä lätyltä oikeastaan löydy yhtään huonoa kappaletta. Täydellistä kesä-veneily-chillailu muzakkia. Mitä tulee PSB:hen, jo sinällään varsin erinomainen Race For Space on miksattu uudelleen ja tehty – jos mahdollista – jopa paremmaksi! Erityisesti 12 minuutin mittainen Sputknik ansaitsee erityiskiitokset, ja muutenkin loistavan toimivan speissi-syntikka-fiilistelyn päälle on onnistuneesti lisäilty afrikkalaisia ja aasialaisia soittmia. TSEKKAA!)


# Groupie High School # Matt Nitro # Wegster # Jay Mickey # Tiger L.A. # Miia Sofia

# Groupie High School # Wegster

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing # Miia Sofia

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing

# Matt Nitro # Groupie High School

# Groupie High School # Matt Nitro # Wegster

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing # Miia Sofia # Virvatulten Polku

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing # Huilinki Soi

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing # Miia Sofia

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing # Bättre Folk # Hailuoto

# Groupie High School # Matt Nitro # Tiger L.A. # Jay Mickey

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing # Bättre Folk # Hailuoto

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing # Kuopion Eläinpuisto

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing # Jay Mickey # Matt Nitro # Raatin Stadion # AC Oulu

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing

# Groupie High School # Jay Mickey # Matt Nitro

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing # Koivurannan Kahvila

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing # Jay Mickey # Matt Nitro

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing # Tauvo

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing # Nallikari

# Groupie High School # Wegster # Tiger L.A. # Matt Nitro

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing # Ravintola Karma

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing # Seinäjoen Asuntomessut

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing # 45 Special # Matt Nitro # Tiger L.A. # Wegster # Jay Mickey

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing # Matt Nitro

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing # Kierikkikeskus

# Groupie High School # Matt Nitro # Jay Mickey

# Groupie High School # Matt Nitro # Jay Mickey # Wegster # Tiger L.A.

# Groupie High School # Wegster # Jay Mickey # 45 Special

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing # 45 Special

# Groupie High School # Vinny Olavi # Vincenzo Olavi # Vinny's Playground # Modern Day Cowboys # GHS Racing # Matt Nitro